Cozmo robotti

cozmo robotti hinta suomesta

Tämän joulun hittilahjaksi ennustetaan interaktiivista Ankin valmistamaa  Cozmo robottia. Sitä ylistetään joidenkin lähteiden mukaan jopa kehittyneimmäksi koskaan tehdyksi robotiksi, hintaluokassaan tietenkin. Cozmo on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa lukuisilla antureillaan ja kameroillaan. Cozmo hahmottaa hyvin ympäristönsä ja osaa suorittaa monia erilaisia tehtäviä. Cozmo robotti myös oppii uutta ja kehittyy tehtävissään. Robotti saa jopa inhimillisiä piirteitä touhutessaan ja leikkiessään omistajansa kanssa. Videoiden perusteella aivan huikea kapistus!

Cozmo muistuttaa perusidealtaan takavuosien Tamagotchi lelua, tosin noin 1000 kertaa kehittyneempänä. Se yhdistetään kotisi tai puhelimisei Wifi-verkkoon jonka jälkeen voit pitää siihen yhteyttä älypuhelimeesi ladatulla sovelluksella. Cozmosta tulee osa perhettä, sitä hoidetaan ja kasvatetaan sovelluksen avulla. Cozmo oppii pian mm. tunnistamaan perheen jäsenensä kasvoista ja äänestä, hauskaa ja jotenkin hellyyttävää.

Mistä Anki Cozmon voi ostaa?

Cozmoa saa rajoitetusti Suomesta ainakin Verkkokaupasta ja Gigantista. Ulkomailta Cozmon on voinut hankkia jo kauan, ainakin vuoden verran. Kuten kaikki tuoteuutuudet tämäkin siis on saapunut Suomeen kohtuullisella viiveellä. Tällä voi olla positiiviset vaikutuksensa hintaan jos hankkii Cozmonsa maasta jossa se ei ole enää hittilelu.

Cozmon hinta – Paljonko Cozmo maksaa?

Cozmon omistajaksi pääsee noin 250€ hintaan. Aika kova hinta noin nyrkin kokoisesta lelusta, mutta täytyy pitää mielessä että siihen pieneen pakettiin on mahdutettu paljon huipputeknologiaa. Jos Cozmon hankkii joululahjaksi muiden lahjojen kustannuksella kannattaa tarkkaan harkita onko lapsi iloinen vai pettynyt saadessaan mahdollisesti vain yhden pienen lelun. Jokatapauksessa Cozmosta on iloa koko perheelle joka kannattaa myös pitää mielessä.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *